17.3.2020
Hyvät asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme,
Tehtaamme Suomessa ja maailmalla toimivat normaalisti ja toimitusvalmiutemme on hyvä. Raaka-ainevarastomme ovat hyvällä tasolla.
Huolehdimme henkilökunnastamme kiinnittämällä erityistä huomiota työtilojen puhtauteen, mm. kosketuspintoja desinfioidaan useasti päivässä. Henkilökuntaa on ohjeistettu THL:n asettamien suositusten ja määräysten mukaan erityisesti tehostetussa käsien pesussa ja käsidesin käytössä. Etätyöskentelyä suositaan niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.
Emme ota toistaiseksi tehtaalla vastaan vieraita ja myös asiakastapaamisissa pyritään hyödyntämään entistä tehokkaammin etäyhteyksiä. Yhteydenpito tavarantoimittajiin ja muihin yhteistyökumppaneihimme kulkee toistaiseksi myös etäyhteyksin.
Seuraamme jatkuvasti viranomaisohjeistusta Suomessa sekä paikallisten viranomaisten ohjeistusta toiminta-alueellamme ja teemme tarvittaessa muutoksia järjestelyihin.
Näin toimimalla suojaamme riskiryhmiä sekä varmistamme toimintakykymme, jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja tulevaisuudessa.
Poikkeusoloissa tarvitaan meidän jokaisen panosta. Pidetään huolta toisistamme.
Yhteistyöterveisin,
Jussi Hietikko
Toimitusjohtaja
Eskaro Oy