Eskaro Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Wille Saarinen

Wille Saarinen on nimitetty Eskaro Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2024 alkaen

Willellä on pitkä kokemus ja vahva alan tuntemus maaliteollisuudesta, jakeluportaasta, sekä asiakkuuksien hoidosta. Wille on toiminut mm. Suomen Väriteollisuusyhdistyksen (VTY) kaupallisen toimikunnan puheenjohtajana, sekä Rasi Ry:n hallituksen jäsenenä.

Ennen Eskaroa Wille on työskennellyt Teknos Oy:ssä  eri tehtävissä, mm. Suomen kauppa- ja rakennusmaaliliiketoiminnasta vastaavana myyntijohtajana ja Suomen johtoryhmän jäsenenä.

 ”Olen erittäin innoissani tästä uudesta haasteesta urallani. Markkina on tällä hetkellä erittäin vaikeassa tilanteessa, eikä nopeaa muutosta ole näköpiirissä. Tulen työskentelemään erittäin aktiivisesti asiakasrajapinnassa tavoitteenani saada maltillista ja kannattavaa kasvua sekä olemassa olevien, että myös uusien asiakkuuksien kanssa. Eskarolla on laadukas tuoteportfolio ja osaava tiimi, joiden kanssa on hienoa lähteä rakentamaan seuraavaa kasvu- ja kehitysvaihettamme”, Wille kertoo.

Lisätietoja:

Wille Saarinen
Toimitusjohtaja
Puh. 046 850 5575

Eskaro Oy on Vihdissä toimiva yritys, joka myy ja markkinoi maaleja, lakkoja sekä valmistasoitteita. Yrityksen toiminta Suomessa on jatkunut jo lähes 50 vuoden ajan. Olemme tänään osa kansainvälistä Eskaro Group AB:ta, jolla on toimintaa Suomen lisäksi Virossa, Latviassa ja Ukrainassa.

www.eskaro.fi / www.eskaro.com