Puuterassin huolto-ohjeet

Painekyllästetty puuterassi suositellaan käsiteltävän ensimmäisen kerran seuraavana kesänä asennuksesta, jolloin puu on ehtinyt kuivua tarpeeksi. Jos puu on liian kosteaa, ei öljy imeydy kunnolla ja pinta voi jäädä laikukkaaksi. Öljykäsiteltävän puun kosteus saa olla enintään 20 %. Mitä kuivempi puupinta on, sitä paremmin öljy siihen imeytyy ja sitä kauemmin se myös kestää ja suojaa.

Huoltokäsittely olisi hyvä tehdä 1–2 vuoden välein, riippuen terassin kunnosta. Auringolle ja kovalle kulutukselle altistunut terassi vaatii tiheämmän huoltovälin kuin varjoinen, vähemmällä kulutuksella oleva terassi. Öljykäsittely suojaa puuta auringonvalon haitallisilta vaikutuksilta, kuten harmaantumiselta ja halkeilulta. 

Paras ajankohta terassin käsittelylle on keväällä tai alkukesästä, kun lämpöasteita on vuorokauden ympäri vähintään +5. Pilvipoutainen päivä on paras valinta, sillä suorassa auringonpaisteessa öljy saattaa kuivua liian nopeasti, jolloin se ei ehdi imeytyä kunnolla. Pyri myös öljyämään pinnat siten, että ne ehtivät kuivua ennen yökasteen tiivistymistä pinnoille.

Kuultavia tuotteita käytettäessä käsiteltävän pinnan lopullinen väri riippuu aina puulajista, puun huokoisuudesta ja alkuperäisestä värisävystä, sekä käsittelykertojen määrästä. Mikäli haluat vielä varmistua lopullisesta sävystä, tee koesively ennen laajempaa käsittelyä.

Käsittelyohjeet

  1. Poista käsiteltävältä pinnalta pöly, lika ja kaikki irtoava aines teräs- tai juuriharjalla.
  2. Likaiset pinnat pestään Eskaro Terassipesulla, huuhdellaan vedellä ja annetaan kuivua. Homehtuneet pinnat suositellaan käsiteltävän soveltuvalla homeenpoistoaineella. Voit käyttää huuhtelussa myös painepesuria, mutta säädä suihku voimakkuudelle joka ei riko pintaa ja nosta puun syitä pintaan. Rasvaiset pinnat (esim. grillin alus) voidaan puhdistaa Eskaro Mineraalitärpätillä.
  3. Sekoita Eskaro Terassi- ja kalusteöljy tai Eskaro Terassi- ja kalusteöljy Aqua huolellisesti ennen käyttöä ja ajoittain myös käytön aikana. Öljy levitetään siveltimellä, sienellä tai rievulla. Anna öljyn imeytyä n. 15 minuuttia ja pyyhi imeytymätön öljy pois. Käsittele pinnat 1 – 2 kertaan alustan huokoisuudesta riippuen. Jos puu on hyvin kuivaa ja imee öljyä paljon, kannattaa käsittely toistaa. Käsittele aina lauta kerrallaan yhtäjaksoisesti puun syiden suuntaisesti tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Eskaro Terassi- ja kalusteöljyillä voit yhdellä tuotteella käsitellä terassin lisäksi myös muut puupinnat ulkona, kuten pihakalusteet, laiturit, portaat, kaiteet ja ovet. 

Koko puuöljyvalikoimaamme pääset tutustumaan täällä